perjantai 18. kesäkuuta 2010

Raparperista

Tänään kävin raparperin kimppuun oikein toden teolla. Otin niitä jo jonkin verran pakastettavaksikin.


Samalla innostuin tekemään Ykköset-lehdessä olleen ohjeen mukaan raparperipiirakkaa.


Ohessa siitä ohje. Piirakka oli tosi hyvää, vaikka olikin uunissa pikkuisen liian kauan.  Korvasin kyllä ohjeen tuorejuuston kermaviilillä kun ei tuorejuustoa sattunut olemaan. Lisäksi laitoin täytemassaan ripauksen ruokasoodaa taittamaan liiallista raparperin kirpeyttä. Se toimi oikein hyvin.


Eilenkin hain varsia jonkin verran ja laitoin raparperijuoman käymään. Teen siitä yleensä ohjeen kaksinkertaisena eli 5 litraa. Juoma on oikeastaan raparperisimaa. Se on erittäin hyvää ja raikkaampaa kuin tavallinen sima. Kannattaa ehdottomasti kokeilla jos ei ole aiemmin maistanut.


Ohje on peräisin keskikoulun keittokirjasta ja lehdet ovat jo tahriintuneet kovasta käytöstä. Olen käyttänyt tuon kirjan monia ohjeita ajan mittaan.


Huomenna lähden ilmeisesti mökille jos sää on vähänkään kohtuullinen.

Hyvää viikonloppua kaikille!

9 kommenttia:

  1. Kuulostaapa hyvältä tuo sima. Vois kokeilla, tosin omat raparperipuskat ovat vielä kovin pieniä. Kamalastihan sulla tulee satoa! Olen melkein kade :)

    VastaaPoista
  2. Voi kamala kun alkoi tekemään mieli raparperipiirakkaa!

    Me kun muutimme tähän taloomme joitain vuosia sitten, oli pihalla iso raparperipuska. Vaan se jäi siinä sitten muiden juttujen alle ja arvaa vain onko tehnyt siitä asti mieli omaa raparperipuskaa? Pitäisi kai istuttaa johonkin.. :)

    VastaaPoista
  3. Näyttääpä tuo piirakka hyvältä:)
    Meilläkin tuolla olisi raparperiä ja pitäisi piirakka tehdä, saa nähdä ehdinkö tänään..
    Mukavaa viikonloppua myös sinulle:)

    VastaaPoista
  4. Pakko kokeilla molempia, raparperia kyllä riittää taas.

    VastaaPoista
  5. Raparperista saa monenlaista hyvaa.Aitini teki aina raparpeririisipuuroa,ja se oli todella herkkua.Mina teen sita taalla vihreista omenista joskus,kun ei ole raparperia.
    İhanaa viikonloppua sinulle myös.
    Toivotaan,etta ilmat ovat suotuisat.

    VastaaPoista
  6. Mukava saada erilaisia ohjeita raparperia varten.Voisinkin kokeilla tehdä välillä eri ojeella.Raparperia onkin vielä reilusti.
    Simakin on varmaan hyvää janojuomaa.
    Pitää kokeilla.

    Oikein mukavaa juhannusviikkoa.

    VastaaPoista
  7. Ihania muhkeita raparperin lehtiä ja muhkea piiras. =)

    Mielenkiintoinen tuo raparperijuomakin. =)

    VastaaPoista
  8. Kylläpä alkoi taas innostamaan leipominen, raparperipiirakka on kyllä ihmeellisen hyvää. Mistähän naapurista sitä lähtisin kerjäämään ;) kukaan ei ole tuonut sitä minulle tänä vuonna.
    Aurinkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Mahtavat on kyllä siulla nuo kasvustot! Kannatti jaksaa laitella keväällä itämään ja koulia jne. nyt saat nauttia tuloksista :)

    Kiitos, taas erilaisesta piirakkaohjeesta ja tuo juomakin kuulostaa kokeilemisen arvoiselta. Nappaanpa minäkin mukaani!

    Suvituulia!

    VastaaPoista