torstai 26. tammikuuta 2012

Kirjaamisia

Rupesin taas kirjaamaan liikuntojani ja aamupunnituksiani Kalorilaskuriin. Olen pitänyt sitä voimassa jo loppuvuodesta 2008 lukien. Sieltä saa mukavasti vertailukohtia painokäyrästä edellisen vuoden vastaaviin aikoihin. En kuitenkaan jaksa koko aikaa kirjata vaan näin pyrähdyksittäin panen muistiin suoritteitani.


Tuonne laskuriin kirjataan halutessa myös kaikki syömiset. Laskuri antaa sitten tiedot syödyistä rasva-, hiilihydraatti- ja proteiinimääristä prosenteittain ja grammoina sekä graafisena ympyränä. Lisäksi kirjatuista ruokamääristä esitetään myös niistä kertyneet vitamiinimäärät. Varsin kätevä ja huokea hinnaltaan. Kannattaa kokeilla!

Tänään on taas vuorossa reipas 12 kilometrin kävelylenkki. Käyn kolme kertaa viikossa tuon parituntisen. Olo lenkin jälkeen on niin taivaallisen hyvä ja virtaa antava että jo sen vuoksi kannattaa lenkkeillä. En ole kuitenkaan kokenut vielä koskaan sitä tunnetta että olisi mukava sinne lähteä. Se asia on aina käskytettävä itselle erikseen. Olisi  paljon mukavampi istahtaa sohvalle käsityön pariin.

* * * *

Tuunauskurssi kylällä, vanhan meijerin asunnossa, pyörähti käyntiin kevätkaudeksi. En ole nyt vielä keksinyt mitä tuunaisin. Vanha vanunut villatakki tuossa tuolin selkämyksellä odottaa inspiraatiota. Josko siitä saisi jotakin..?

Hyvä loppuviikkoa kaikille!


1 kommentti:

  1. Tuota kalorilaskurin jäsenyyden hankkimista olen minäkin harkinnut. Sisko on laihduttanut sillä jo huimasti, ja pari kamua on hyvässä vauhdissa.
    Mukavaa alkavaa vikkoa! :)

    VastaaPoista