tiistai 22. toukokuuta 2012

Kesäisiä puuhailuja

Olen ruukuttanut kesäkukkiani eilen lähes koko päivän. Sisätiloissa taimet joutuivat tilanpuutteen vuoksi kasvamaan useampi samassa ruukussa. Nyt kasvihuoneeseen siirrettyinä järjestän jokaiselle oman purkin kasvun vauhdittamiseksi.

Vaikka alunperin oli tarkoitus hillitä itseäni kukkien määrän suhteen niin nyt potteihin jaettuina tuntuu että niitä on ehkä enemmänkin kuin viime kesänä. Se siitä hillinnästä :)

Fiia-koiruli viihdytti meitä viikonloppuna. Hoidettava löytää aina uusia jänniä paikkoja tutkittavakseen. Tänään tuo söpöliini on taas tulossa muutaman päivän visiitille maaseutumaisemiin. Täällä sen hoito on helppoa kun ulkona voi oleskella ilman hihnaa. Toki pientä tarkkailua pihassa pysymiseen tarvitaan.

Siskon kanssa viikko Rodoksella vierähti nopeasti. Paljon tuli käveltyä ja uimassakin käytiin muutaman kerran.

Lindos saaren eteläosassa oli vaikuttava kokemus. Mitään retkiä matkatoimisto ei pystynyt järjestämään oppaiden vähälukuisuuden vuoksi. Käytimme siksi paikallisia busseja liikkumisiin paikasta toiseen.


Hotellimme oli Virginia saaren itärannalla 15 minuutin bussimatkan etäisyydellä Rodoksen kaupungista. Meille sijainti oli lähes täydellinen koska emme pidä hälinäisestä ympäristöstä.

* * * *

Ensimmäiset kesäkukat loistavat jo meidänkin seutuvilla. Useissa blogeissa niitä on kuvattu jo jonkin aikaa.



Nyt voi jo ajatella kesän alkaneen ....

3 kommenttia:

  1. Loman jälkeen kiva palata kukkien joukkoon. Niin siinä tahtoo käydä. kun ajattelee että vain vähän tuota ja sitten samanverran toista. Ennenkuin huomaakaan paikat onkin jo täynnä.

    VastaaPoista
  2. Ihana tuulahdus Rhodokselta.
    Ehkä vuoden päästä pitää itsekkin laittaa noita siemeniä kasvamaan jo ajoissa. Hyvän näköisiä vahvoja taimia.

    VastaaPoista