lauantai 21. heinäkuuta 2012

Kesäpuuhailua

Sain viimein aikaiseksi ottaa käsittelyyn yhden varastoissa pitkään levänneen nurkkakaapin. Aikoinaan se on luullakseni palvellut talomme eteisessä kylmäkaappina ruokatavaroille.

Eilen siirsin kaapin pesupaikalle ja puhdistin siitä vuosien pölyt ja liat painepesurilla. Aikomukseni on poistaa vanha maali ja miettiä mitä sitten teen. Ulkopuolelta kaappi on nyt likaisen vaalea ja sisäpuolelta ovi alkuperäinen punainen ja hyllyt maalaamattomat.



Olemme mansikkasadon aikaan vuorotelleet mökillä ja kotona. Mökillä on ehditty viettää oikein kunnon lepopäiviäkin kesälehtien kera.

Ohitse on lipunut ihailtavia inspiraatiotekeleitä.



Osa kasvattamistani timanttikukista on päässyt kukintovaiheeseen ja viimein aukaisseet loistokkaita kukintojaan. Ne tosin sulkeutuvat öiksi ja sadekeleillä.

Koristekurpitsa näyttää viihtyvän hyvin kompostin päällä. Kovin suuria lehtiä kasvattaa ja kukat ovat halkaisijaltaan kymmenen sentin luokkaa.

Viimeiseksi laitan vielä kuvan ritarinkannuksestani. Aiemmin tuo kukka kasvoi perennaryhmässä taka-alalla eikä tuntunut viihtyvän siellä ollenkaan.

Kun pari vuotta sitten kokeeksi siirsin sen erilleen omaan rauhaan niin kukinnot pysyvät nyt ilman tukea pystyssä ja lehtien kuoleminen jää vain alaosaan. Kasvi pysyy ihanan freesinä kukkimisen loppuun asti.


3 kommenttia:

  1. İhanat kesakuvat. Tuota timanttikukkaa on taalla myös paljon.
    Mukavia hetkia kaapin kunnostustyössa.

    VastaaPoista
  2. Kaapista tulee varmasti kiva. Näyttää juuri niin loistavan muinaiselta. :)

    Vaan mikä ihme inspiraatiorakennelma se siellä järvellä on? Sauna?

    VastaaPoista
  3. Sateenkaari, kiitos!

    Eena, Tosi vanha tuo kaappi onkin. Eilen taas rapsuttelin pois vanhaa maalia.

    Noissa kummassakin lautassa näkyi tosiaan olevan sauna ja terasseja kahdessa kerroksessa.

    VastaaPoista