maanantai 3. syyskuuta 2012

Kaapin uusi elämä

Sain viimein yhden urakan päätökseen. Talon vanha nurkkakaappi saatettiin kunnostettuna uudelle paikalleen vierashuoneeseen.

Kaappi on seissyt kärryvarastossa kolmekymmentä pitkää vuotta odottamassa mahdollista kunnostusta ja uudelleenkäyttöä.

Talomme peruskorjauksen yhteydessä se jouduttiin siirtämään sinne säilöön.

Nyt vierashuoneeseen sijoitettuna se sai sisuksiinsa lasten valokuvia, kirjoja ja muita muistoja.



Jätin tarkoituksella maalikerrokset ulkopuolelta vähiin että kaapissa säilyisi vanhan huonekalun tuntuma.

Meillä isäntä ei ole ollenkaan niin innostunut synnyintalonsa vanhoista esineistä ja huonekaluista kuin minä ulkopuolisena tänne aikoinaan tulleena.

Vakaa aikomukseni on saada jossain vaiheessa vielä loputkin varastoissa olevat huonekalut kunnostettuina takaisin taloon.



6 kommenttia:

  1. Upea kaappi! Kaunis värikin. 30 vuotta on pitkä aika, mutta talonpoikaiskaapin näkökulmasta se ei varmaan olekaan niin pitkä :-)

    VastaaPoista
  2. Talomme on rakennettu vuonna 1853, joten kaapilla saattaa olla ikää paljonkin.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana kaappi. Tuo haka on mainio kiinnittimenä, kukahan kyläseppä on senkin tehnyt. Kyllä nämä on ihan toista kun uustuotanto!

    VastaaPoista
  4. Komea kaappi. Sinulla on varsinaisia aarteita varastossa.

    VastaaPoista
  5. Ihana on kaappi ja hyvä kun sait sen maalattua mieleiseksi. Miehet on vähän outoja välillä näiden maalausprojektien kanssa. Hih..Mutta hyvä että sinä arvostat näitä wanhoja huonekaluja, uskon, että siitä on joku jossain vaihessa tosi iloinen.
    Mukavaa syksyn alkua.

    VastaaPoista