lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kasvuja

Kevät pitelee kylmiä säitä. Kovasti olisi jo mieli ulos puutarhahommiin. Laitan nyt taimieni esikasvatustilanteesta pientä kuvapläjäystä.

Kalebassit kasvavat voimalla. Luulin niitä hitaasti itäviksi kun suositus kylvölle oli maaliskuulle. Mihin joudunkaan noiden kanssa ennenkö saan ne ulos? Yritän sinnitellä pienillä purkeilla sisäkasvatuksen ajan.


Basilikaa olen jo laittanut aiemmin kylvöön mutta laitoin vielä tänään lisää kun tuntuivat hyvin itävän.

Rosmariiniruukun ostin Lidlistä ja vaihdoin vähän isompaan purkkiin. Kaupoissa kun ei silmiini ole osunut siemenpusseja ja unohdin ne tilausvaiheessa pois.


Taimipoltteen tuhoamien ensimmäisten kylvösten jälkeen olen petunioita kylvänyt uudestaan. Parhaiten kasvaneet ovat jo päässeet koulittuna omiin purkkeihinsa.


Keijunmekkoa saan omista siemenistä. Olisi saanut olla enemmänkin mutta siemenet olivat edellisiltä vuosilta. Viime syksyn siemenet saivat pakkasta eivätkä lähteneet kasvuun ollenkaan.


Kesäbegoniaa tulee kun ehtii. On kyllä viimevuotiseen verrattuna myöhässä kun jouduin tilaamaan uudet siemenet. Edelliset eivät lähteneet kasvuun kun laitoin kylvökset liian viileään etelänmatkani ajaksi.



Tomaatteja on tulossa kahta lajiketta, tavallista runkotomaattia ja toisena kirsikkatomaattia. Pitkään pohdin koko tomaattikasvatusta kasteluongelmien vuoksi. Sitä aikani pähkäiltyäni tilasin tällä viikolla Blumat-kastelujärjestelmän kasvihuoneeseen. Laitan kurkkuakin vielä keväämmällä. Chiliä kylvin kokeeksi tänään vaikka taitaa olla turhan myöhäinen ajankohta sille. -  Kunhan kokeilen.


Tupakkaa punaisena ja limen värisenä olisi kohta koulimisvaiheessa. Väristä ei voi mennä takuuseen, koska siemenet on kerätty omista kukista. No, tulee mitä tulee. On ne värit aivan sopivia olleet sekoituksenakin.


Vielä on paprikaa ja zinniaakin kasvussa. Viiimeksi mainittu on vihertävä väriltään ja siksi halusin kokeilla.

Paprikan siemenet otin talteen syötävästä ja hyvin itivät. Vähän myöhälle jäi kylvö niilläkin. Toissa kesänä kasvatin  myös, eivätkä ehtineet punaisiksi kasvihuoneessa. Sisällä saivat kyllä punaisen värinsä pimeässä säilytyksellä kuin tomaatitkin.

Kurkun ja koristekurpitsaa laitan kylvöön vielä myöhemmin. Sitten taitaa kylvöt tälle keväälle ollakin hoidettuna.

Näillä mennään kesää kohti ...

14 kommenttia:

  1. Hyvällä mallilla on jo taimesi. Minulla vasta ihan pikkuruisia, mutta hyvin kuitenkin ovat lähteneet. En kovion monia lajeja laita kun joudun ne täällä sisällä alkuun viedä ennenkuin saa ne tuonne mökkiin. Siellä sitten vasta kylvän kurpåitsat sun muut nopeamopi kasvuiset taimet.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kevät on täällä. Kylvöpuuhistahan sen tunnistaa!

    VastaaPoista
  3. Komeita taimia! Sinulla on paljon monenlaista kasvamassa. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Voi ihanuus, miten jo kasvavat... minulla siemenet vielä pussissa...:)

    VastaaPoista
  5. Hyvännäköisiä taimia! Kalebassi näyttää tosiaan olevan reipas ja nopeakasvuinen, hillitsisiköhän se vauhtiaan vähän viileämmässä kasvupaikassa?

    VastaaPoista
  6. Viileämpää paikkaa minäkin ajattelin ehdottaa kalebassille, se veisi liiat kasvuhalut.
    Viime kesänä ei oikein mikään ehtinyt punaiseksi tai ylipäätään kypsäksi jatkuvaan sateen ja viileyden takia. Toivotaan tästä kesästä aurinkoisempaa, sinulla kun on tuo kastelujärjestelmäkin tulossa.

    VastaaPoista
  7. Mukava seurata taimien kasvamista!
    Huomasin, että en ollutkaan lukijoittesi joukossa kuvana, nyt lisäsin itseni sinne kuvien joukkoon.:))

    VastaaPoista
  8. Taimien kasvatus on kivaa ja niin palkitsevaa, paljon sinulla onkin niitä tulossa, mulla on vielä siemenet pussissa ja en tiedä vielä laitanko mitään tulemaan, ei oikein ole mitään paikka missä purkkeja voisi pitää koko päivän siirtelemättä, ulkoterassi on liian kylmä öisin, mutta katsotaan nyt miten tämä kevät etenee.

    VastaaPoista
  9. Sullahan on siellä jo niin hyvällä mallilla kaikki.
    Odottaa vaan kesää ja istutusta maahan.
    Hyvää kesän odotusta, kai niin jo voi sanoa, ainakin ihan justiinsa!

    VastaaPoista
  10. Ihanalla mallilla. Itse laitan vasta nyt kylvöjä, kun pääsiäislomalta palasin. Karsii kyllä lajeja, mutta en uskaltanut jättää tänne kuivamaan.

    VastaaPoista
  11. Kiitokset kaikille kommenteista.

    Nuo kalebassit taidan viedä kesäkamarin vilpoisuuteen kunhan uskallan. Siellä on kyllä lämpöpatteri mutta kovemmilla pakkasilla lämpötila meni lähelle nollaa. Saattaisi ne uskaltaa jo sinne viedä. Tuskin yökylmät enää niin alas laskevat.

    VastaaPoista
  12. Tukevia taimia näyttää olevan, hyvässä hoidossa on hyvä kasvaa:)

    On tämä taimikasvatus vaan niin palkitsevaa. Siinä on jotain erityisen ihanaa, kun koko kevään kasvatetut pikkutaimet kukkii kauniisti tai vastaavasti saa basilikasta ym. makua elämään!
    Hyvää kevään jatkoa sinulle ja antoisaa kasvatusta edelleen!

    VastaaPoista
  13. On tuo taimikasvatus niin koukuttavaa puuhaa että aina niitä tulee liikaa laitettua. Ei tahdo minnekkään sopia tässä vaiheessa kun eivät vielä voi kasvihuoneessa olla. Tänä iltanakin olen koulinut pari tuntia taimia ja vielä on jäljellä paljon. Kiitos, samoin sinulle hyvät kevään odotukset.

    VastaaPoista
  14. Näyttäisipä mun taimet samalta :) Suurinosa on kuolleet, tomaatit ja paprikat. En varmaan saa mitään maahan asti, mutta katsotaan.


    VastaaPoista