sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Tungosta

Kukkia siellä ja kukkia täällä..... Kasvihuoneemme tahtoo käydä ahtaaksi, vaikka kohtuullisen suuri onkin.


Olen joutunut jo vähän kerrostuspuuhiin. Valkoiset petuniat nostin kukkapöydän avulla toiselle tasolle


Tämän viikonlopun aikana sain aikaiseksi muutamia istutuksia suurempiin astioihin. Teen valmiiksi sitä mukaa kun astioita löytyy ja ideoita syntyy.


Kurkku kasvaa kohisten ja on aloittanut kukinnan.


Sateisina ja kylminä päivinä en ole vienyt kukkia ulos ollenkaan.


Marmande - pihvitomaatti ja Sweet Cherry - kirsikkatomaatti ovat saaneet muutamia pieniä, suloisia raakileita aikaiseksi.


* * * * *

Tänään huomasin mansikkamaalla jonkun tuholaisen aikaansaannoksia. Osa mansikan lehdistä on reijitettu aivan kokonaan.

Täytyy huomenna käydä suurennuslasin avulla tutkimassa tuhotyön aiheuttajaa.

Mäntysuopakäsittelyä ajattelin ensi hätiin heittää niskaan ja väkevää nokkosvettäkin on varastossa.  

* * * *

Laitoin tänään meidän Bella-hauvelin haudalle lisää kukkia ja muutenkin vähän ehostin paikkaa. Tiistaina tulee kuluneeksi vuosi siitä kun Belluska saatettiin koirataivaaseen katselemaan touhujamme pilven reunalta.

Se oli aina mukana puutarha- ja kasvihuonehommiani tarkkailemassa. Haikealta tuntuu vieläkin...

4 kommenttia:

  1. On sulla kukkia, kyllä noissa riittää hommaa! Kiva kylläkin kun vielä osa antaa satoakin!
    Eläimistä luopuminen on aina niin vaikeaa... mutta muistot jää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän noita kukkia taas liikaa tuli. Tomaatti- ja kurkkusatoa odotan innolla.

      Onneksti tosiaan muistot jää! Niitä olenkin läpikäynyt lähipäivinä.

      Poista
  2. Kirvat ovat ainakin meillä käyneet rei´ttämäss' (miten tuo kirjoitetaan???) eri kasvien lehtiä, mäntysuopaliuosta vain en ole vielä ehtinyt tekemään ja suihkuttelemaan.

    VastaaPoista