lauantai 6. joulukuuta 2014

Juhlapäivää

Hyasinttiasetelmat itselle ja tutuille meillä on perinteisesti pykätty vasta jouluksi. Nyt sain kuitenkin aikaisempia kukituksia ja halusin juhlistaa jo tätä itsenäisyyspäivää sinivalkoisella asetelmalla.

Pöytäliinaksi silittelin edesmenneen äitini kutoman vanhan punavalkean joululiinan. Muistan lapsuusajaltani sen juhlallisen tunteen kun liina levitettiin joulupöydälle. Asettelin vielä pöytään talon ikivanhoja kuppeja jotka on saatettu uuteen käyttöön kynttilöiksi.

Illan hiljalleen hämärtyessä kiertelin kameran kanssa ulkosalla.


Saanpahan taas muistojen albumiin säätilannetta tästäkin vuodesta.


Ei ole lunta meidän tienoilla. Enkä kyllä kaipaakkaan. Ihan hyvä näin.



Olemme katselleet linnan juhlia kotosalla vaan ihan kahdestaan. 

* * * *

Meidän maisemissa on viimeiset Hawkit nousseet ilmaan ja lähteneet Tikkakosken suuntaan. Toinen osasto meni Hämeenlinnan paraatin ylilennon kautta ja toinen suoraan. Varuskunta lakkaa siis olemasta vuoden loppuun mennessä kokonaan ja koneet lähtivät tänään.

Onhan se erikoista ja haikeaakin kun tuo "taustamelu" on kuulunut elämäämme aina jollakin tasolla ja nyt hiljeni kerralla. Lisäksi samainen varuskunta on tuonut perheeseemme leivän kummallekin koko työuran ajan.

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa kaikille!

23 kommenttia:

  1. Hyvää itsenäisyyspäivää :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat pihastasi! Siellä varmaan tontut häärää innoissaan joulua laittaen . Niin ihana tunnelma.
    Oikein hyviä joulun odottelu päiviä:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhan talon pihamaalla ja sisälläkin huokuu historia. Siihen aikoinaan ihastuinkin.

      Poista
  3. Ei meilläkään lunta ole... Kaunista pihallasi!

    VastaaPoista
  4. Kaunis kotitalo teillä...meillä sentää maa alkeana, vaikka paljoa ei lunta olekaan...
    Harmi, että varuskunta teiltäkin häviää...meiltä se hävisi viime vuonna ja kaksi veljeäni jäi sen myötä työttömäksi...moneltahan se vei leivän.

    Kaunista 2.adventtia☆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todella suuri muutos pienelle kaupungille. Onneksi se ei meitä eikä läheisiä ehtinyt enää koskea työn merkeissä.

      Poista
  5. Täällä lähellä Tikkakoskea (!) oli eilen ihan hitusen lunta. Tänään luvataan 0-keliä ja kovasti tuntuu tuulevan.

    Teillä lentomelu häviää, meillä lisääntyy...

    Leppoisaa 2. adventtisunnuntaita.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana iso talo teillä ja mikä tunnelma.

    Hyvää toista adventtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanha talo jo itsessään luo tietynlaista tunnelmaa.

      Poista
  7. Kaunis vanha talo! Ihastuttava joululiina! Hyvää adventti-iltaa!

    VastaaPoista
  8. Ihanhan teillä on samanlainen sää kuin täälläkin. Tästä jutusta tuli mukava juhlatunnelma!

    VastaaPoista
  9. Upea talo teillä ja ei täälläkään ole lunta, sataa vettä. Niin onhan se outoa ajaltella, että jokin niin kauan ollut lakkaa olemasta, tulee hiukan haikea olo.
    Mukavaa adventti-iltaa kuitenkin!

    VastaaPoista
  10. Ihana koti teillä. Kaunis perinteinen talo ja tunnelmaa täynnä :)

    VastaaPoista