tiistai 27. lokakuuta 2015

Kylmenee

Tänään kävimme mökillä lämmittämässä pesuhuonetta ja samalla laitoimme patterin päälle että ensi yöksi luvattu pakkanen ei jäädyttäisi vesiputkia. Mökin puolella lämpöä on pidettykin päällä jatkuvasti.


Omista salaateista on saatu nauttia edelleen. Lavassa lasin alla Rucola ja Lollo Rosso ja kasvimaalla Rooman-salaatti ovat antaneet satoaan aivan tähän asti. Ensi yö päättää varmaan tämän satokauden.

Tomaatteja ja paprikoita on kypsynyt sisätiloissa edelleen. Osasta satoa keittelin paholaisen hilloa ja osaa tomaateista olen pakastanut basilikan kanssa soseena ja paprikoita pieniksi paloiteltuna talven käyttöä varten.


Pitkään meni ennenkuin hankin yhtäkään callunaa. Ajatus oli mennä ilman tämä syksy. Sitten kuitenkin innostuin kun saatiin haravoinnit loppusuoralle. Piristää se syksyistä puutarhaa kuitenkin.


Valkoiset päätyivät ulkoeteisen ikkunoille.


Sammalleimu yrittää sinnitellä ja tuottaa värillään silmäniloa myös.


Kohta käännytään marraskuulle.
Koko vuoden kuukausista loka- ja marraskuuta olen aina pitänyt kaikkein ankeimpina. Nyt toinen niistä on jo taas selätetty.

Lenkkeilyjä olen hoitanut vuoroin mökki- ja kotimaisemissa. Ne kyllä jonkin verran piristävät tätä syksyn harmautta, kunhan vaan tien päälle itsensä saa käskytettyä.

4 kommenttia:

  1. Nyt onkin ollut aivan uskomattoman upea syksy ja toivottavasti se jatkuu samanlaisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko piristää mukavasti syksyisiä päiviä ja maa on vielä ihan sula. Se sopii minulle kun vieläkin osa puutarhatöistä on kesken.

      Poista