keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Nyt nautitaan kesästä

Omenapuut ovat viimein päässeet kukinnan alkuun niin kotona kuin mökilläkin. Mökin kaksi puuta ovat tänä kesänä ensi kertaa oikein runsaassa kukassa. Toisesta puusta ei vielä olla saatu edes maistisia aiempina vuosina.


On vähän myöhässä kylvöt tänäkin vuonna. Muut ovat blogeissaan kuvanneet jo pitkään aikaansaannoksiaan kylvörintamalla. Toivottavasti syksy on lämmin että aika sadolle riittää.


Tänä kesänä kokeilen jälleen kerran kukka- ja parsakaalin kasvatusta. Olen harsottanut kasvupenkit että ei tuholaiset ehtisi nakerrella lehtiä ennen kukintaa. Nyt tilasin Kärkkäiseltä lisää kanankakkaa ja luomulannoitetta ja yritän runsaampaa lannoitusta kuin viime vuonna. Meidän paikkakunnalta oli kanankakka tilapäisesti loppunut jokaisesta liikkeestä josta kyselin.


Tomaatit ovat aloittaneet kukinnan. Niitä on nyt aika runsaasti kun purkeissakin on ylimääräisiä odottamassa jakelua.


Tänä vuonna en saanut petuniaa onnistumaan esikasvatuksessa lähes tulkoon ollenkaan, mutta sääkukkia on aika runsaasti nupulla. Kukkivat sitten kun ehtivät.


Perennapenkissä tuo keltainen, kultatyräkki muistaakseni nimeltään, on nyt innostunut kasvamaan kun siirsin sen viime syksynä uuteen paikkaan.


Tulimme tänään mökille nauttimaan kesästä kun aurinkoinen lämmin päivä näille kulmille saatiin.

Tämä juhannuksen alus on ihaninta aikaa vuodesta.



Kukkia on täälläkin avautunut vaikka vähempään huoltamiseen väkisinkin jäävät kuin kotikukat.



Pihan puoli on iltapäivisin aina niin aurinkoinen. Vähiin jää siellä istuskelut kuitenkin kun järvi ei näy sille puolen mökkiä.

Harvakseltaan on tullut postailtua kun tuntuu että ei ole mitään erikoista kerrottavaa ja kuvattavaa. Luontokin on vaan odotellut kesän alkamista. Ehkä se tästä nyt alkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti