sunnuntai 13. elokuuta 2017

Puuhakasta elokuuta

Tässä taannoin heinäkuulla työn alle saatettiin pihanpuoleinen ikkunanalus jonne ilta-aurinko sopivasti paistelee silloin kun paistelee. Paikalla oli kivetys ja ikävästi ikääntyneet kovapuukalusteet.

Nyt paikka on saatettu kuntoon. Isäntä naputteli siihen hyvän kokoisen terassin johon hankittiin jokasään kalusteiksi polyrottinkiset kulmasohva pehmusteilla ja pöytä sekä pehmustelaatikko.


Siinä on otettu nyt lokoisia päivälepoja sään niin salliessa. Alla vielä kuva tilasta ennen paikan kohennusta.

Paikka ennen ...




* * * * *

Kotona kermankeltainen krassi makasiinin seinustalla on päässyt viimein kunnon kukoistukseen. Samassa sinkkiastiassa tilaa jakaa kelloköynnös. Kohta sekin puhkeaa kukkaan. Nuppuja on jo näkyvissä.


Mökillä kelloköynnös ehti ensin. Ihmeen isoja nuo kukinnot ovatkin. Tämä on ihan uusi tuttavuus ja innostuin kokeilemaan fb-hehkutuksen innoittamana. Siellä puutarharyhmäläiset ihastelivat tuon kasvuvauhtia ja kukinnon kauneutta.


Kurkkuja olen säilönyt Chinese Slangenista sitä mukaa kun on säilöttävää syntynyt. Säilöntä tuolle paksukuorisuutensa vuoksi sopiikin hyvin ja olen sen vielä höylännyt tuolla kelta-oranssihärpäkkeellä ohuiksi siivuiksi.

  Ensimmäiset tomaatit kasvihuoneessa alkavat hiljakseen vaihtamaan väriä. Cherry Yellow Pear on saanut maistelukuntoon ensimmäiset keltaiset herkut. Kyllä niitä on jo odotettukin.

Puutarhan satoa odotellessa mustikka metsässä on kypsynyt poimittavaksi ja sitä onkin haettu jo muutama sangollinen. Sieniä ei ole vielä säilöttäväksi löytynyt ollenkaan. Toivottavasti rouskuja edes saadaan että talvi sienisalaateissa pysytään.

keskiviikko 2. elokuuta 2017

Onhan sitten talveksi

Ehkä koskaan aiemmin ei meillä ole ollut niin paljon tomaatin taimia kasvussa kuin nyt. Ensin talvella tuntui että niitä tulee edellisvuosia vähemmän kun kasvu hidasteli ja osa kuoli. Jopa makasiinin lämpimät seinustatkin on hyödynnetty tänä viileänä kesänä antamaan suoja ja tukea kasvustoiille.

Kurkut on tuotu ulos kasvihuoneesta myös kun eivät enää mahtuneet kasvamaan ja kitkeryyttäkin muutamissa kurkuissa on esiintynyt.



Keksin vihdoin noille tappurin vanhoille rautapyörille käyttöä kun tarvitsin lavaa ylimääräisille kasveille.


Kukka- ja parsakaalit ovat kasvaneet harson alla koko kesän. Suuremmat kaaret hankin kun kävivät edellliset pieniksi. Kastelutkin olen hoitanut suihkulla läpi. Joskus sentään availlut ja lannoitetta lisäillyt sekä perkaillut pahimmat vesiheinäkasvustot juurilta.


Kun kurkkasin sisälle niin ihan yllätyin. Olihan siellä pieniä nuppuja jo kehittynyt.


Nyt poistin harsot kokonaan ja seurailen josko ne pärjäisivät jo ilman. Samalla keräilin kaikki pienet pallukat maisteluun ja osan pakasteeseen.


Kokeilussa on tänä kesänä uusi tuttavuus, härkäpapu. Aloitti nyt kukinnan ja jännää nähdä millaisia palkoja se kehittelee.


Meillä odotellaan omaa perunasatoa maisteluun. Kukinta alkoi ja lupailee kohta juureen mukuloita. Emme ole ostaneet kaupasta varhaisperunaa ollenkaan vaan odotellaan omaa. Se tuntuu juhlavammalta tällä tavoin.


Kasvihuoneessa suippopaprika on jo kauan kehitellyt putkiloita mutta väri ei ole vielä antanut lupauksia punastumisesta.


Mansikat ovat kypsyneet ja joka toinen tai kolmas päivä siellä kyykitään selkä köyryssä. Onhan sitten talveksi taas mitä pakastimesta hakee.


Lopuksi vielä luppakorva pupujussi. Vanhin tyttäreni oli neulonut kummipojalleen suloisen pehmon. Poikkesivat kotimatkallaan viemässä sen pikku-Eerolle.


Petunia kehittelee uusia sävyjä. Tänä vuonna niitä ei paljoa kylvössä ollutkaan.